Tervetuloa aitojen
makujen äärelle!
Huomio herkuttelijat, kevään ja kesän poikkeusaukioloajat löytyy skrollaamalla alaspäin.
Tarjoilemme konstailematonta sesonkiruokaa, napolilaistyylisiä artesaanipizzoja, laadukkaita juomia ja lämminhenkistä palvelua tunnelmallisessa ravintolassamme Kouvolan keskustassa.
Arkisin tarjolla on monipuolinen Fresh food Lounas Buffet -Suomen parhaaksi valittu.
Perjantai-iltaisin klo 16 eteenpäin sekä lauantaisin koko päivän tarjoilemme konstailematonta sesonkiruokaa ja lähes 500 asteisessa kiviarinauunissa paistettua napolilaistyylistä artesaanipizzaa.
Kevään sesonkimenun inspiraationa ovat skandinaavisen, italialaisen ja ranskalaisen keittiön kevätsesongin raaka-aineet ja makumuistot. Merilohi sekä sesongin kalasaalis tulee meille kalakauppiaaltamme A.P. Heiskaselta ja kotimainen karitsa paikallisilta tiloilta. Kaikki käyttämämme liha on aina kotimaista. Kasviksissa suosimme suomalaista ja aina saatavuuden mukaan käytämme paikallisia vihanneksia ja marjoja. Salaatit ja yrtit tulevat meille aina Kuusankoskelta Lehtosen Puutarhalta.
Kaikki valmistettuna ei kaavoihin kangistuneina, vaan freshillä otteella ja omalla tvistillämme. Listalta huokuu rakkaus klassikoita ja aitoja makuja kohtaan toteutettuna meidän innovaatiivisella intohimolla sekä ammattitaidolla. Laadukkaita viinejä, upeita cocktaileja sekä muita virvokkeita unohtamatta! Meillä voit istua iltaa pitkän kaavan mukaan nautiskellen sesonkimaistelumenun viineineen, syödä rennosti pizzan tai pastan tai pyörähtää lasillisella ja ottaa kyytipojaksi esimerkiksi vastapaistettua talon kiviarinaleipää. Baarimme palvelee janoisia tarjoilemalla laadukkaita cocktaileita, vaihtuvia sesonkiviinejä sekä muita virvokkeita.
Lämpimästi tervetuloa viihtymään vieraaksemme!
-
Kevään ja kesän poikkeusaukiolot
Lounas arkisin maanantaista perjantaihin 20.6. saakka.24.5. perjantaina suljemme klo 15:30 ja lauantaina 25.5. suljettu31.5. perjantaina suljemme klo 15:30…
-
11.5. lauantaina juhlimme äitejä lounaan sekä illallisen merkeissä!
Äitienpäivämenu 55e/hlö sisältää pöytäseurueen kesken jaettavia alkuruokia, pääruoaksi kauden kalaa sekä sesongin jälkiruoan. ÄITIENPÄIVÄN MENU Paahdettua vihreää parsaa,…
-
Kevät alkaa Mimosan Aidossa 19.4.
Uusi iltakevätmenu alkaa 19.4. Kevään sesonkimenun inspiraationa ovat skandinaavisen, italialaisen ja ranskalaisen keittiön kevätsesongin raaka-aineet ja makumuistot. Kevään…